Jokaisen opetuskerran jälkeen olen täynnä energiaa ja virtaa. Pidän opettamisesta. Monesti olen pysähtynyt ajattelemaan, miksi näin on.

Opettaminen saa minut ymmärtämään, miten monta eri näkökulmaa jo tuttuihin asioihin voi olla ja miten asioita voidaan katsoa monelta eri kantilta ja silti päästä hyvään lopputulokseen. Oppilaat osaavat myös esittää varsin näppäriä kysymyksiä. Kysymyksiä, joita itse en edes ole tullut ajatelleeksi. Oppilaat pystyvät myös yhdistämään asioita eri tavalla; heillä kun ei (välttämättä) ole samanlaisia pinttyneitä toimintakaavoja kuin itselläni. Eli opettaminen avartaa.

Opetusmateriaalia kasatessa asiat joutuu pureskelemaan huolella läpi. Miten asian saisi mahdollisimman selvästi tuotua esiin? Ei liian monimutkaisesti mutta ei liian yksinkertaisestikaan. Materiaalia tulee kahlattua läpi ja huomaamatta kerrattua asioita. Anatomiaan tämä pätee hyvin. Sitä kun voisi kerrata loputtomiin ja aina tuntuu nousevan esiin jotain uutta.

Opettaessani tulen miettineeksi myös omia toimintatapojani ja pedagogisia taitojani. Opettaessa asettaa itsensä arvostelun alaiseksi. Tämä on mielestäni varsin tärkeää ja opettavaista. Kaikkea ei tarvitse tietää, mutta jos oma näkemys on selvä, ei arvostelu ole ongelma vaan pikemminkin hyvä asia. Arvostelu kehittää. Asioita pitää pystyä tarkastelemaan eri näkökulmista.

Ja mikä onkaan sen parempaa kuin itseensä ja omiin toimintatapoihinsa tutustuminen. Se opettaa ja antaa mahdollisuuden kehittyä. Se antaa etuoikeutetun aseman opettajalle, joka voi olla samaan aikaan sekä opettaja että oppilas.